torstai 24. tammikuuta 2013

Oletko ajatellut?


Täällä onkin nyt pidennetty viikonloppu profeetta Mohammedin syntymäpäivän kunniaks. Viikonlopun vietto alkoi siis jo keskiviikon jälkeen. Hyvää aikaa on ollut hieman keskittyä koulun lopputyöhön. :) Kauan se kyllä kesti, että sain motivaation sen aloittamiseen! Alku on aina vaikeaa. Nyt on siis haaste aloitettu ja tarkoitus olisi valmistua lopullisesti toukokuussa. Neljän vuoden projekti siis pian ohi. Valmistun restonomiksi ja suuntautumiseni on palvelujen tuottaminen ja johtamisen koulutusohjelma.

Lopputyöni aihe on tiimityöskentely monikulttuurisessa ympäristössä.
Työn kirjoittaminen tähän asti on ollut mielenkiintoista. Työn aihe käsittelee paremmin kuin hyvin näiden kuluneiden kuukausien tapahtumia. Työn aihe on kirjaimellisesti ajankohtainen.
Olen kerännyt lähdemateriaalia ja käynyt sitä läpi. Asia mikä on noussut pintaan on se miten ihmiset näkevät saman asian monella tapaa. Tämä koskee siis arkisiakin asioita joka päiväisessä elämässä. Useinmiten kuitenkin työyhteisössä ja tiimeissä, mutta myös kaveriporukassa tai tuntemattomien henkilöiden kanssa. Ideana siis kuinka eri henkilöt ajattelevat ja näkevät asiat toisella tapaa.


Kuvittele tilanne, jossa keskustelet/väittelet jostain asiasta toisen henkilön kanssa. Olette vahvasti omien mielipiteidenne takana... Miksi? Koska näkemyksenne tähän tiettyyn asiaan perustuvat kokemuksiinne ja opittuihin tapoihin toimia. Psykologiaa...
Toinen esimerkki, kaksi eri henkilöä kertoo saman jutun eteenpäin omien tuntemuksien kautta. Jutut voivat olla taysin vastakohtaisia, vaikka on samasta tapahtumasta kyse. Eikö vain?
Entä kun hyvä kaverisi kertoo sinulle jutun omalla mielipiteellä väritettynä. Silloin luonnollisesti tuet kaveria olemalla täysin samaa mieltä asiasta. Oletko huomannut?
 Kuitenkin läheinen sydänystäväsi pystyy sanomaan sinulle vastaan.

Ympärillä tapahtuu niin paljon asioita, että et aina näe kaikkea. Tämä on ihan luonnollista. Näät asiat omasta näkökulmasta, joilloin sinulta jää huomaamatta jotain. Tästä asiasta on hyvä havainnointi videon merkeissä. Vanha, mutta toimiva... Laskekaa kuinka monta kertaa ihmiset heittävät palloa toisilleen. Olkaa tarkkoja! :)

Videon jälkeen miettikää tilanteita, mitä sinä et näe.
Asioita tapahtuu, asioita tulee ja menee. Asioihin vaikuttaa monta tekijää ja tapahtumaa mitä sinä et näe.


Tsemppiä testiin,
<3:llä Iina

p.s Hyviä kirjoja lopputyön aiheeseen otetaan vastaan.




6 kommenttia:

  1. Osaatko muuten sanoa paljon dubaissa on tällä hetkellä lämmintä kun ei usko noihin säätiedotuksiin luottaa ;D kai siellä rusketusta pintaan saa vielä tähän vuodenaikaan? ja osaatko muuten sanoa paljon louis vuittonit maksaa siellä siis ihan aidot, ovatko suomen hintaa vai halvemmat? kiitos ji etukäteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Riippuu päivästä... Tänää oli +24 päivällä ja iltasin laskee +20. "Talvikelit" siis täälläkin.. :) Sumua on ollut nyt parina päivänä aamusta, mutta kyllä se aurinko lämmitää. Kantsii ottaa naule tai pikku takki mukaan. Täällä LV maksaa saman verran mitä Suomessa. Ellei enemmän... Ovat kuulemma nostaneet lisää hintoja.. Mallista ja koosta riippuu hinta.
      Kivaa lomaa Dubaihin! :)

      Poista
  2. Moikka Iina:)

    Mukava postaus ja mulla meni syötöt väärin, sekä en huomannu gorillaa vaikka oma harrastuslaji kyseessä ;D
    Voi kuinka noloa! Mutta aivan totta puhut postauksessasi :)
    Mulla on kans opinnäytetyö meneillään, motivaatio välillä hukassa mutta oon päättäny että valmistun Toukokuussa.
    Mistä oikeen oot saanu noita kirjoja lainaan? :o
    TSEMPPIÄ KOVASTI :)
    T.Florence

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moii Florence!
      Mitä kuuluu? Kiitos kivasta palauteesta. :) Joo eiks okkin hyvä testi, havannoi mitä kerroin. Olin ekaa kertaa kans ihan pihalla! Kirjat on Tampereelta kirjastosta, taitaa seuraavaks lähtee viides uusiminen.. :D
      Hiljaa hyvä tulee, tsemppiä loppurutistukseen!

      Poista
  3. Hieno kaulakoru! Mistä olet löytänyt? t. muutosta lämpimään haaveileva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamat kassiin ja tänne vaan... ;) Zarasta löytyy. :)

      Poista