torstai 29. elokuuta 2013

Pari pikku juttua

Bliss kukkakauppa löytyy meidän taloa vastapäätä. Siellä on aivan ihania kukkia! Ongelmana on, että niiden valmiit kimput näyttää kaameilta. Todennäkösesti ideana on, että mitä enemmän ja erilaista härpäkettä sitä hienompia. Jotenkin heidän asettelu ei nappaa suomalaiseen yksinkertaisuuteen. Ruusukimpussakin saattaa olla viittä erilaista lehtee lisänä ja pari hassua oksaa. Todennäkösesti tämän maan ihmiset tykkää hiukan överimmästä myös kukissa... Nämä pikku puskat sommittelin omilla pikkukätösillä. Toinen kotiin ja toinen salongille. :)




Kukkapuska nimppari fiiliksissä, Iina





sunnuntai 25. elokuuta 2013

Salam alaykum

Ihan ekaks muutama kuva ja postaus instaan... Sitten vasta pääsin juomaan mun söpöö kahvia. :) Yritän ottaa nyt vähemmän ruoka ja juoma kuvia. Kavereilla menee hermo kun ruoka jäähtyy lautaselle kun mun pitää ekaks sommitella ja ottaa puhelin täyteen kuvia yhdestä lautasannoksesta... Haha. Instagramissa oon siis @iinaelise sinne tsekkaan ruokakuvat ja sun muut peilinkautta otetut kuvat. :D


Viikonloppuna pyörähdys Mall of the Emiratessa eli MOEssa. Ihmismäärästä huomaa, että ulkona on kuuma kun porukka hengaa sisätiloissa. Täällä on ilmastoinnit joka putiikissa. Ilmastoinnit pauhaa niin täysillä et pakko mennä välillä ulos lämmitteleen jos siihen on mahdollista. Vaikka ulkona on +45 on pakko pukee päälle neuletta ja housua. Tosta pukeutumisesta vielä niin tosi harvoin kuljen ns. rantavaatteissa. Shortsit laitan jos käyn nopeesti jossain kääntyyn... Ihan normaalisti täälä myydään syys/talvi vaatteita ja niitä tulee käytettyä. Miks en shortseja käytä siihen ei liity mitenkään tää arabi kulttuuri, et pitää olla polvet peitetty ja blaa blaa... Pitkät housut ja paita päällä näyttää puetummalta. Biitsivermeissä en lähtis pyöriin ihmisten ilmoille. :))


Nyt kun syksy kelit tännekkin joskus tulee niin odotan et pääsen käyttään mun uutta nahkarotsia. Jofama by Marie Serneholt. Super löytö Helsinki-Vantaan lentokentältä. Ei ollu mitään hajua koko merkistä, mutta sitten myyjä kertoi että se on ruotsalaiselta suunnittelijalta. Jos haluatte mennä kurkkaan lisään informaatsiota niin tästä pääsee. 

Salam alaykum! -Iina-





lauantai 17. elokuuta 2013

Farkkutyttö

Farkkutyttö lähti jälleen Helsinkiin... Kesäinen kesäloma päivä ja suuntana Helsinki. Mitäköhän siä tuli edes tehtyä, en muista... Jos ei muuta niin perus chillailua ja kahvittelua! :)) Helsinki muuten on tosi kiva kesäkaupunki. Turisteja on huomattavasti enemmän mitä Tampereella. Tuli jopa Dubai mieleen kun pongasin Maseratin kiillotettuna autojen välistä. Niin ja siiis mää ihan unohdin, että muodin mekka löytyy Tuurin kyläkaupasta Keskiseltä. Olin ihan innoissaan menossa sinnekkin! Laskin kroksien määrää, mitkä vilisi silmissä... Hauska paikka! :D 

Hassua muuten puhua kesästä kun alkaa syksy jo häämöttään. Jolukin on jo kohta... Kynttilät ja pimenevät illat... Mutta ei siitä nyt enempää... 
Täälä kylläkin on kesää vielä jäljellä, iltalämpö +38. Oltiin ulkona eilen illalla vajaa puolituntia kävelemässä ja voi morjes. Mulla oli päällä mustat kireet housut, löysä paita, korkoo jaloissa ja kassi joka paino. Voitte kuvitella kuinka mua ahdisti ne vaatteet ja kengät. Naamasta alko tippuun pisaroita, kengät alko painaan, tukka oli lytyssä ja paita alko kastuun... Loka-marraskuuta odotellessa kun lämpö alkaa laskeen.




Laitoin ihan ranttaliks Kossin matkalla ja ostin sieltä farkkulappuhaalarin. Mun ehdoton suosikki vaatekappale tällä hetkellä. Oon jo jonkun aikaa sellaista etsinyt, mutta kun sitä vähiten etsii niin johan se löytyy. Tykkään muuten kaikista epämääräsistä pikkuputiikeista. :D Niistä voi tehdä ihan yllättävän kivoja löytöjä. Mitä "epäillyttävämpi" kauppa sen kivempaa siä on. Heräteostoksia teen nimenomaan tälläsistä paikoista. Ale-laarit on erikseen... Niissä on yleensä vaan rikkinäisiä ja jämä juttuja tarjolla.

Kivaa launtaita, sumusesta Dubaista! xx
Iina


perjantai 9. elokuuta 2013

Oops

Ooops. Mää ihan unohdin kaapin pohjalle mun kaks vuotta sitten Amerikasta ostamat Michael Korsin kengät ja laukun. Ne on nyt ihka uudet! Mustaa laukkua oonkin vähän kaipaillu, eli se tuli kun kirkkaalta taivaalta. Oon nyt hurahtanu musta/kulta yhdistelmään. Tykkään tosta laukun mallista kun se on rento pussukka. Sit jos fillaroikin niin sen saa heitettyä olalle. Korkkareista kylläkin meni parin kerran käytön jälkeen korkolaput. Tästä voi olla montaa mieltä, mut mää tykkään kun korkkarit kopisee kun niillä kävelee. Ei sillain et hiihdetään norsunaskelilla eteenpäin. Vaan sillain kevyesti, sipsutellen, hyvässä ryhdissä ja tissit töröllä. :D Kun laitatte korkkarit jalkaan niin kyllä sitä asento ja ryhti muuttuu. Kokeilkaa vaikka!


Hahaa ja tsekatkaa tää! Siis hä, tiettekste teijän laukkujenne nimet?!



Nyt on pitkä Eid viikonloppu, joka tulee Ramadanin päättymisen jälkeen. Ramadanin paasto on ohi eli saa syödä/juoda/nauttia elämästä. Mietin yks päivä et pystyisinkö paastoon samalla tavalla kuin muslimit. Ruokailu ja päivän rytmi menis ihan sekasin. Päivisin nukutaan ja yöllä syödään. Aurinko paistaa kukaan ei tee mitään ja hommat seisoo. Tää paikka todellakin kuolee hetkeksi. Paastoa ei helpota 40-50 asteen lämpö. Vettä ei saa juoda. Ramadan kestää noin neljä viikkoa, riippuen kuun asennosta ja kun pääjehu päättää... Kropalle ja mielelle tosi iso muutos.. Uskon kuitenkin siihen ettei kaikki ihan noudata täysillä. Ne jotka vetää alusta loppuun homman kotiin niin aikamoista. Siihen tulokseen tulin, ettei tää mun homma oo. Edes laihdutuskeinona ei toimis, koska ruokaa vedetään yllin kyllin.

Pus pus,
Iina



keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kimaltaa

Toinen kesäretki Helsinkiin...

Tämä ihana steatment koru löyty Ferreristä. Tai oikeestaan bongasin sen netistä ja siitä se ajatus sitten lähti. Lomallahan ei mitään tekemistä oo niin lähdettiin sitten Helsinkiin yhden korun takia.  Jooo miten niin turhamaista touhua! Ei vaan, käytiin me kahvillakin... :D Ajatus kuitenkin tärkein, eli nyt mulla on UAE:n kotka muistona Dubaista. 

Kävin ensimmäistä kertaa kyseisessä liikkeessä ja mukaan tarttu myös toppi ja löysä neule alesta. Neuleessa on pieniä paljetteja eli bling bling. Vaaleassa hempeessä topissa on timantti olkaimet eli taas bling bling. ;)

Erään illan helle varustus. Shortsit ja hameet jäi kaapin pohjalle. 

Oon taas pitkästä aikaa miettiny rakennekynsiä, et pitäiskö sitä laittaa. Voi kyllä olla, että jää laittamatta. Mulla on ollu geelit ja akryylit, mutta ne ei vaan pysy. Oon niin tykästyny kestolakkauksiin. Kestolakka kestää kynsissä muutaman viikon. Lakoista löytyy valinnanvaraa eli tuskin ainakaan väristä jää kiinni niiden laittaminen. Kävin ottaa Suomessa kestolakat ja voii morjes, mikä hinta/laatu suhde. 


*BLing BLing Iina*



tiistai 6. elokuuta 2013

Kesähäät

Kesähäät Helsingin Katajanokan kasinolla.
Aurinko paisto, pari sai toisensa ja kaikki meni nappiin. Mitä sitä muuta tarviikaan?
  
facebook.com/naniannette

Mekko oli löytö Kossin matkalta. Mekko löyty pienestä putiikista ja koko oli täydellinen. 
Hiukset halusin kiinni ja simppelisti, ilman mtään kikkuroita. Päivä alkoi siis puoli 8 Tampereella kampaaja käynnillä.

Pöytien nimikyltit toisin päin... Siitä sitten lukemaan kenen häissä oltiin. ;)

Puvun ja laukun kanssa halusin neutraalit kynnet, koska laukku herättää huomiota jo tarpeeksi.

Beiget Lezilla kiiltonahka korkkarit jalkaan. 
Ne sopii joka paikkaan, kaikkialle, mihinvaan ja minnevaan...


Terkkuja kuumasta Dubaista, Ramadan loppuu kai huomenna...
-I-




lauantai 3. elokuuta 2013

Back to Dubai

Täällä! Siis kentällä kohti Dubaita! Aika on vaan vilissy silmissä ja kesä on hujahtanu tipotiehen. Älkää olko vihaisia, yritän nyt päivitellä useemmin. Turkkilaisten siivin lennetään yölennolla ja kuulemma kone on aika tyhjä. Jos hyvä tsägä käy, mää nukun koko penkkirivillä! Ramadan jatkuu Dubaissa vielä viikon verran, eli kuivaa kautta vielä vähän jäljellä... Ruokaa ja juomaa ei saa syödä/juoda näkyvästi päivisin. Eli vähän niinkun salaa kulmantakana perjaatteella. Iltasin vasta aukee ravintolat ja shopparit on auki yömyöhään. 


Ihana palata takasin! Mää jo odotan et nään tytöt! Mulla on ikävä kaikkia! <3


Ramadan Kareem!

-Iina-