maanantai 6. lokakuuta 2014

Kohti tulevaa

Elämässä on vaihtumassa uusi sivu. Ei ole enää omanapa kaikenedellä. Suuri muutos arkeen ja iso vastuu. Meistä on tulossa oikea pikkuperhe. En ole koskaan vihannut lapsia tai sanonut etten niitä haluaisi. Olen sanonut, että sitten kun on oikea aika. Lapsella pitää olla ympäristö turvallinen kasvamiseen ja elämäntilanne tasainen. Mitä mielessä oon eniten miettinyt jo kauan ennen raskautta on työ ja arki. Eniten mietitytti miten saan oman bisneksen rullaan niin, ettei lapsi ole este. Ajattelin, että lapsen tulo pysäyttää kaiken. En pysty keskittyyn olennaiseen. Jään jälkeen ja musta tulee ihan vanhanaikanen. Näin jälkeenpäin, mä oon se kuka on ajatellut vanhanaikaisesti. Ei lapsen tulo voi estää omia unelmia tai saavutuksia. Päinvastoin. Lapsi antaa energiaa ja onnea!
Pyrin siihen, että saan arjen rullaan ja työasiat hoidettua. Tottakai se varmasti välillä tulee olemaan vaikeeta tasapainoilla työ ja arkiasioissa. Haluan nauttia uudesta vaiheesta elämässä ja toivon saavaani koko paletin toimivaksi.



Ensiksi sanoin ei, sitten sanoin joo... "Ei kai nyt mitään möhömaha kuvia", oli mun ensimmäinen kommentti. :D Nämä kuvat jää muistojen albumiin. Olen kuvissa raskusviikolla 35. Kuvaukset jäi tapani mukaan vähän viimetippaan. Etsin vielä edellispäivänä vaatetta ja niiden kautta ideoita kuviin. Kotona kestävä kahdentunnin sessio meni paremmin mitä oletin. Sain idean kuviin instagramista, yllätys yllätys.. Niitä sitten vähän muokkailtiin omannäköisiksi. Kuvaaja oli ihan huippu ja sovittiin jo seuraava sessio. :)

-Iina-




8 kommenttia:

  1. Hei. Niinhän se lopulta menee, että lapsi ja vanhemmuus on luonnollisinta mitä voi elämältä toivoa. Sekin on totta, että pieni vauva ja kasvava lapsi ottaa oman huomionsa, mutta siinä samalla on mahdollista työskennellä ja suunnitella tulevaa. "Lapsen ehdoilla", sanotaan, mutta mielestäni jokainen vanhempi löytää pian tavan toteuttaa oman perheensä elämää ja rytmiä heille parhaalla tavalla. Itse olen neljän lapsen äiti, vaimo, ystävä. Välillä turhauttaa että tätäkö se elämä sitte on, ruokaa, pyykkiä, nuhaa, yskää, muistamista. Sitä se on nyt, mutta aivan nurkan takana on jo se aika kun ehkä jo kaipaan sitä arkea ilman työkiireitä ja paineita sekä ylenpalttista ihannointia jota vain lapsi voi omalle vanhemmalleen pienenä osoittaa.Nyt äiti ja isi on aina ykkösiä. Niin hyvässä kuin pahassa ;) Arki omien pienten kanssa on kuitenkin niin korvaamatonta, etten varmasti ymmärrä sitä edes kokonaan. Perhe, se on olemassa myös sitten kun omat lapset aikuistuvat. Se on lopulta asia josta kumpuaa kaikki elämän onnellisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ihannoin perheitä joilla on paljon lapsia. Kauniisti kirjoitettu! Samaa mieltä olen kanssasi. Lapset antaa sisältöä elämään. Jaksamisia sinne arjen keskelle! :)

      Poista
  2. Mulla on vähän erikoinen kysymys sulle.. olen matkustamassa ensi vuoden puolella dubaihin, ja matka sattuu juuri kuukautisten aikaan, eli siis onko keltarauhashormoni kielletty aine dubaissa? Onnistuuko sen syönti sielä? Entä miten e-pillerit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Ihan rohkeasti tänne vaan lomaileen.. :) En ole moisesta kuullutkaan...

      Poista
    2. Mieleeni tuli vaan sinkkuelämää 2 elukuvasta kun samanthalta otettiin Abu Dhabissa kaikki sen hormoonit pois lentokentällä. :D mitäs jos joudunkin sen takia putkaan?! :D

      Poista
    3. E-pillerit näyttäisi olevan kiellettyjen listalla..

      Poista
    4. Aiivan.. :)) Eikös sillä ollu vanhemmille naisille suunnattu hormooni lääkitys..? En usko, että sinua ihan putkaan asti laitetaan e-pillereistä. Täällä myydään apteekissa ilman reseptiä ehkäsypillereitä. Toki on kiellettyjä lääkkeitä mitä maahan ei saa tuoda!

      Poista
    5. Joo se oli menopaussia varten se lääkitys. Mutta kuitenkin hormoni niinkun e-pilleritkin.. :D

      Poista